Viljan tuottajahinnat nousivat kaikkiaan 114 % vuodentakaisesta. Myös esimerkiksi lihan tuottajahinta on 2000-luvun korkeimmalla tasolla, vaikka nousu ei ole yhtä jyrkkää.
“Pitkään tasaisena pysynyt maidon tuottajahinta on sekin noussut selvästi ja lähentelee jo 2000-luvun korkeimpia hintoja”, toteaa Tilastokeskuksen yliaktuaari Marianne Rautelin.
Rautelinin mukaan syitä viljan tuottajahinnan nousuun on useita: esimerkiksi viime vuoden pieni sato kotimaassa sekä useita maita tänä kesänä koetellut kuivuus, joka heikentää satonäkymiä. Lisänä on myös energian hinnan ja muiden tuotantokustannusten nousu, mihin on vaikuttanut Venäjän hyökkäys Ukrainaan.
Maatalousyrittäjien kulut ovat tuntuvassa nousussa, sillä maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksi kohosi vuoden 2022 toisella neljänneksellä ennätyksellistä 32 %:n vauhtia.
“Polttoaineen hinnat ovat kivunneet uuteen ennätykseen. Puintikauden sääolosuhteet vaikuttavat merkittävästi viljan kuivaustarpeeseen ja siten polttoaineen tarpeeseen. Erityisesti eläintiloilla sähkön hinnan nousu ja epävarmuus tulevasta hintatasosta aiheuttaa varmasti huolta”, Rautelin sanoo.
Lannoitteiden hinta oli vielä polttoaineitakin rajummassa 119 %:n nousussa.
“Lannoitteiden hinnan nousuun vaikutti erityisesti maakaasun hinta ja raaka-aineiden saatavuusongelmat. Epävarmuustekijät eivät ole poistuneet. Lannoitekauppa käynnistyy toden teolla syksyn aikana, jolloin nähdään viitteitä hintatasosta, jolla lannoitteita on hankittava ensi satokautta varten”, toteaa Rautelin.